Friday, 20 July 2018

Nuori muuttomies kävelee 32 kilometriä saapuakseen ajoissa töihin - hänen vaikuttunut pomonsa tarjoaa autoa

Jotkut ihmiset tekevät parhaansa suoriutuakseen töistä kunnolla. Walter Carr oli juuri saanut töitä Jenny Hayden Lameyn vuokrattua muutofirman auttamaan muutossaan ja heidän tapaamisensa muutti kummankin tapaa tarkastella elämää.

Jenny oli palkannut muuttofirman ja yksi sen työntekijöistä, Walter Carr asui 32 kilometrin päässä naisen talolta. Juuri ennen töiden alkamista, Walterin auto oli hajonnut ja koska nuori mies ei halunnut jäädä pois ensimmäisestä työpäivästään, hän päätti etsiä vaihtoehtoisen tavan päästä paikalle.

Hän ei saanut ketään heittämään itseään, joten hän katsoi Google Mapsista kuinka kauan häneltä kestäisi kävellä paikalle. Hän lähti kävelemään 7 tuntia aikaisemmin, keskellä yötä, varmistaakseen ehtivänsä ajoissa paikalle Jennyn talolle.

Muutaman tunnin kävelyn jälkeen, poliisit huomasivat tämän nuoren miehen ja pysäyttivät tämän. Kuultuaan hänen tarinansa, he päättivät viedä tämän Jennyn ovelle, mutta sitä ennen he tarjosivat hänelle aamupalaa. Kun Jenny näki poliisien soittavan ovikelloa, hän ei voinut kuin ihmetellä mitä on tapahtunut.

Walterin tarina kosketti häntä todella. Nuori mies ei halunnut levätä vaan tehdä työnsä hyvin. Jenny pyysi tätä kertomaan tarinansa työkavereilleen johon Walter vain sanoi hyvin nöyrästi: "Minä kävelin".

Walter on todella rohkea ja hieno nuori mies. Jenny sai kuulla tämän muuttaneen New Orleansista äitinsä kanssa, kun he ensin olivat menettäneet kaiken hirmumyrsky Katrinalle.

Jenny päätti kertoa hänen tarinansa Facebook-julkaisussa, jossa se nopeasti lähti leviämään ympäri maailman.

Hän aloitti myös keräyksen ja on saanut kerättyä jo yli 57 000 dollaria. Tämän lisäksi Walterin esimiehen, Luke Marklinin kuultua tämän tarinan, hän lahjoitti Walterille mahtavan lahjan, josta voi katsoa lisää oheiselta videolta!

Walterin omistautuneisuus ja nöyryys on todella upeaa! Tämä nuori mies on osoittanut uskomatonta sinnikkyyttä unelmiensa saavuttamiseksi, että sitä on pakko kunnioittaa!